Search
  • CityFlowRace

Vaikuttavaa osaamista KSAOsta!

#vaikuttavaaosaamista KSAOsta


Opiskele itsellesi tulevaisuus!

Kouvolan seudun ammattiopistossa (KSAO) opiskelee vuosittain reilut 3 000 nuorta ja aikuista monien eri alojen tutkintokoulutuksissa sekä täydennyskoulutuksissa. Meiltä valmistuu vaikuttavaa osaamista useille aloille! Henkilökuntaa KSAOssa on noin 200. Toimimme tällä hetkellä pääsääntöisesti neljässä eri toimipisteessä Kouvolan alueella.


Kiinnostaako esimerkiksi ilmailuala?

Kouvolan seudun ammattiopisto on ainoa toisen asteen oppilaitos Suomessa, joka järjestää helikopteriasennukseen erikoistunutta koulutusta. KSAOn lentokoneasennuksen perustutkintoa suorittavat opiskelevat ainakin meidän mielestä Euroopan moderneimmissa helikopterikoulutustiloissa, jotka sijaitsevat aivan Utin lentokentän välittömässä läheisyydessä.


Yhteishaussa voit valita sopivimman opiskeluvaihtoehdon yli kahdestakymmenestä perustutkinnosta kahdeksalta koulutusalalta. Hae opiskelemaan esimerkiksi luonto-ohjaajaksi/ luonnonvaratuottajaksi, ympäristönhoitajaksi, kuvallisen ilmaisun toteuttajaksi, artesaaniksi, kampaajaksi tai kosmetologiksi. Jatkuvan haun kautta voi hakeutua koulutuksiimme www-sivuillamme ympäri vuoden (ksao.fi/haussanyt).


Monipuolisia oppimisympäristöjä ja aktiivista toimintaa

KSAOssa ei istuta vain luokassa. Opiskelu on monipuolista ja tekemiseen kannustavaa. Meillä opiskelijat toteuttavat mm. projekteja, näytöksiä, messuja ja teemapäiviä yrityksissä. Käytännön oppia kartutetaan myös opetusravintolassa sekä hius- ja kauneudenhoitoalan asiakaspalvelupisteissä tarjoamalla erilaisia palveluja asiakkaille.



KSAOssa toimii monialainen osuuskunta (KSAOn Osaajat Osk), jossa voit tehdä opintosuorituksia harjoittelemalla yrittäjyyttä. Myös kansainvälinen toimintamme on vilkasta. Kolmannen vuoden aikana opiskelijoilla on mahdollisuus lähteä työelämässä oppimisjaksolle ulkomaille.


Kouvolan seudun ammattiopistolla on pitkät perinteet menestyksekkäästä kilpailutoiminnasta. KSAO on aktiivisesti mukana ammattitaitoa kehittävissä Taitaja- ja WorldSkills-kilpailuissa. Vuosien aikana olemme saavuttaneet useita kulta, hopea ja pronssimitaleja ja paljon pistesijoituksia. Menestystä on saavutettu erityisesti hiusalalla.


Yksilöllisesti omille poluille

Ammatillisessa opiskelussa, tietysti KSAOssakin, työelämässä oppiminen on osa opiskelua, joka voidaan toteuttaa oppisopimuksella ja/tai koulutussopimuksella. Oppisopimuskoulutus on yhdistettävissä työnantajan ja opiskelijan tarpeiden mukaisesti opiskelemiseen oppilaitoksessa. Oppisopimukselle ei ole minimikestoa ja sitä on mahdollista hyödyntää esimerkiksi kesätyössä.


KSAOssa on tarjolla erilaisia opintopolkuja, esimerkiksi yrittäjyys, urheilu ja kansainvälisyys. Jatkoväyläpolulla voit opiskella amk-tason opintoja Xamkissa perustutkinnon ohella. Kaksoistutkinnossa suoritat ammatillisen perustutkinnon ja ylioppilastutkinnon rinnakkain. Ja ammatillisen tutkinnon suorittanuthan saa yleisen jatko-opintokelpoisuuden. Voi hakeutua siis ammattikorkeakouluun tai yliopistoon.


Henkilöstökoulutukset ja kehittämispalvelut yrityksille

KSAOssa järjestetään myös lyhytkestoisia täydennyskoulutuksia ja yrityskohtaisia henkilöstökoulutuksia. Tarjonnassamme on mm. monipuolinen valikoima työelämän passi- ja korttikoulutuksia. Katso lisää webbisivuiltamme.



Tervetuloa KSAOon!

seuraa meitä somessa: ksaolainen

4 views

Recent Posts

See All

CITYFLOW RACE PERUTTU!

CityFlow Race -tapahtuma elokuulta on peruttu! Päätös on ollut todella haastava ja pahoittelut kaikille osallistujille, yhteistyökumppaneille ja talkoolaisille. Tilannetta on punnittu ja seurattu mahd

© Tmi Tiipur/Tiia Purtilo

CityFlow Race -logo: Same-eYes Oy

Kuvat: Photo Sami Malmberg